Hubblen tarina

Hyvä yritystarina alkaa kuulemma jollain koukulla. Meidän alkaa kaljulla, paljulla ja avaruusteleskoopilla. Liekö tuo hyvä, siitä en tiedä, mutta totta se ainakin on. Sitä mekin yritämme olla päivittäin: niin aitoja ja suoria kuin porilaiset it-ukot vain osaamme.

Löylyä lissää – Tämä on Hubblen tarina

Elettiin vuotta 2015. Länsirannikkoa piiskasivat syyssateet ja ohjelmistoalaa tekijäpula, kun kaverukset Jani, Juuso, Jussi ja Juha kiipesivät tutun saunan lauteille.

”Miksei Suomessa ole semmosta jämptiä softafirmaa”?

Löylyä ja orastava idea inhimillisestä teknologiayrityksestä oli heitetty.

”Nyt tämä tehdään, mä irtisanouduin!”

Entiset yrityskumppanit marinoivat ideaa saunailtojen paljuissa ja pallottelivat ajatuksia omien ja tuttujen kaljuissa parisen vuotta. Idean kypsymiseen tarvittiin lopulta vanha kunnon v…tus.

Juhan, Juuson ja Jussin luotsaaman mainostoimiston asiakkaat tarvitsivat brändityön lisäksi teknologiaosaamista ja jatkuvasti uusia ohjelmistoja. Mainostoimiston puitteissa kysynnän määrään ei pystytty vastaamaan eikä suositeltavia softafirmojakaan tuntunut lähistöltä löytyvän.

Samankaltaisen huomion osaajapulasta oli tehnyt Jani, joka silloisessa palkkatyössä koki tulleensa tienristeykseen. Kun oma oppiminen tuntui pysähtyneen ja päätösten kankeus turhautti, alkoivat jo kerran kaappiin laitetut yrittäjän saappaat houkutella.

Eräänä maanantaina Juuson, Jussin ja Juhan puhelimet soivat.

”Jani tässä. Nyt tämä tehdään!”

Hubble kartoittaa tuntematonta

Toimarillamme Janilla oli alusta asti halu luoda Hubblesta yritys ja työpaikka, jossa ei paitsi tehdä asiakkaille vain tarkoituksenmukaisia asioita, vaan ne tehdään joka kerta hemmetin hyvin.

Juuso keksi uudelle yritykselle kuvaavan nimen. Avaruusluotain Hubblen lailla mekin haluamme tutkia, löytää ja laajentaa – ratkaista asiakkaan arjen ongelmia ja auttaa tätä kasvamaan teknologian keinoin.

Arjesta älykkäämpää

Meille oli alusta asti selvää, että Hubblessa asiat tehdään ennakkoluulottomasti, inhimillisesti, laadukkaasti ja älykkäästi. Fail fast -periaate opetti enemmän kuin kankeat projektit ja säästi jo ensimmäisten asiakkaidemme aikaa ja rahaa.

Kun alan yleinen käytäntö tuntui olevan keksiä mahdollisimman paljon laskutettavaa työtä, päätimme me tutustua toimeksiantajaan ja tämän tarpeisiin ja tehdä sen mitä asiakas aidosti tarvitsee.

Välillä jouduimme sanomaan ikäviäkin asioita ääneen, jotta tekeminen olisi tarkoituksenmukaista ja veisi asiakasta aidosti eteenpäin. Näin me yhä kunnioitamme asiakkaita, kumppaneita ja itseämme.

Meitä on Hubblessa aina yhdistänyt sama arvomaailma ja sanaton sopimus siitä, miten töitä tehdään. Missiomme on tehdä yritysten arjesta älykkäämpää ja teknologiasta ymmärrettävämpää.

Näin me sen teemme:

  • Pidämme minkä lupaamme
  • Emme tee tai laskuta mitään turhaa
  • Sanomme suoraan ja selkeästi
  • Sitoudumme asiakkaan tavoitteisiin emmekä hylkää
  • Emme sido turhiin sopimuksiin
  • Annamme tyytyväisyystakuun tai rahat takaisin

Kaveria ei jätetä

Meille kirkastui nopeasti ajatus siitä, että teemme töitä vain asiakkaiden, kumppaneiden ja työkavereiden kanssa, jotka jakavat kanssamme samat arvot.

Me emme ole mulkvisteja, emmekä tee töitä sellaisten kanssa.

Hubblen toimistolla eivät kravatit tai korkkarit kurista emmekä halua ylläpitää turhaa hierarkiaa. Olemme tasavertaisia työkavereita titteleistä ja taustoista piittaamatta ja ylpeitä omistamme.

Meillä eriävät mielipiteet saa ja pitää sanoa ääneen, sillä kun asiakkaan ongelmaan paneutuu useammat aivot, on lopputuloskin varmemmin priimaa.

Tärkeintä on, että töissä on hyvä olla.

Tulevaisuuden reunalla roiskuu

Jos Jani aikaisemmassa palkkatyössä turhautui, kun oma oppiminen tuntui pysähtyneen, niin voi pojat, että nyt on oppia tullut.

Hubble on jokaisena toimintavuotenaan kasvattanut liikevaihtoaan, mutta tärkeimmät kasvutavoitteemme liittyvät kuitenkin meihin työyhteisönä, yksilöinä ja yrityksenä. Haluamme olla aina edeltävää versiota osaavampi, inhimillisempi ja älykkäämpi – yksinkertaisesti Suomen paras ohjelmistoyritys.

Jo yhteisen yritystaipaleemme alussa päätimme, että Hubblea ei saunakiulun taikka paljun reunat pidättele – porilaiselle päättäväisyydelle vain avaruus on rajana.

Antaa loiskua!

+60

Asiantuntijoidemme yhteenlasketut kokemusvuodet.

NPS 90

Valtaosa asiakkaistamme ei ole vain tyytyväisiä, vaan myös valmiita suosittelemaan meitä.

Vain yksi esimerkki
hallitsemistamme teknologioista.

Avaa yhteys

Kiinnostaako tekoäly- tai ohjelmistoratkaisut? Soita tai laita viestiä, niin katsotaan miten voisimme olla avuksi!

Jani Nurmi
Toimitusjohtaja
Eveliina Salonen
Myynnin ja markkinoinnin assistentti