Parempi kellokortti

Jani Nurmi
3.3.2019

Nyt on sen verran aikaa kulunut pikkujouluista, että uskaltaa kertoa mitä siellä tapahtui. Täytyy heti aiheuttaa pettymys niille, jotka odottivat kertomuksen jostakin juovuksissa tapahtuneesta sekoilusta. Ei, siitä ei nyt ole kysymys.

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä perjantaina pidettiin Hubblen pikkujoulut ja samalla pieni sisäinen Hack Day. Jotain konenäköön liittyvää päätettiin tehdä. Erilaisten kokeilujen päätyttyä käsissä oli ”Parempi kellokortti”.

Katso alle minuutin pätkä lopputuloksesta.

Vastaavia ratkaisuja on uutisoinnissakin jo tuotu esiin. Esimerkiksi kokeilu, jossa koulussa seurattiin oppilaiden läsnäoloa konenäön avulla. Käytetyn työajan perusteella lasketut säästöt voivat nousta huimiksi edellä mainitun tyyppisissä tilanteissa.

Yksinkertaisuudessaan konenäkö tunnistaa videostreamistä opetetut henkilöt ja välittää tunnistusten tiedot AWS:n pilveen. Selainkäyttöliittymästä voi vilkaista keitä toimistolla on paikalla. Konenäön opetukseen käytettiin 10-55 kuvaa kustakin henkilöstä ja opetuskuvat olivat muokkaamattomia kuvia videostreamistä. Koko ratkaisu toteutettiin ilman palvelimia, käyttäen AWS:n Lambdaa ja DynamoDB:tä.

Tuliko mieleen idea miten vastaavaa ratkaisua voisi hyödyntää omassa liiketoiminnassa? Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.

 

Mitä teimme

AI
artificial intelligence
konenäkö

Haluatko keskustella?

Kerron mielelläni lisää tekemistämme ratkaisuista tai pohditaan yhdessä miten voisimme kehittää sinun liiketoimintaasi. Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Ota yhteyttä!
Jani Nurmi
Toimitusjohtaja

Tuotannonohjausjärjestelmästä saatavan datan merkitys liiketoiminnan kehityksessä

5.6.2024

Hubblen asiakas­tyytyväisyys­kyselyn tulokset

4.12.2023

Silma.io nopeutti ja selkeytti Pamarkin tilausten käsittelyä

6.11.2023